21.4.2017

Suuri taikajahti!



Suuren taikajahdin mallikappaleet tulivat painosta eilen.  Eri laatuiset paperit on verrattu ja päädytty paksuimpaan vaihtoehtoon, muut strategiset mitat ovatkin näkyvissä tuossa yllä.  Albumi on B5 kokoinen, eli suomennettuna akuankkakokoa, mutta paperi on siis paksumpaa ja kannet kartonkia. 

Mikä tärkeintä, albumit on jo koeluettu viiden 5-14 vuotiaan lapsen toimesta.  Palautteena ollaan saatu viisi peukkua (huh!), ja itse ollaan tietysti ihan kauhean innostuneita ja ylpeitä niin kuin vain sarjisäidit voi omasta albumistaan olla.

Tämähän tarkoittaa siis sitä, että Taikajahti on nyt virallisesti painossa ja ilmestyy sieltä kaikkien luettaviksi toukokuun alussa (päivämäärä tarkentuu myöhemmin).  Sehän on ihan pian!  Siispä seuraa tietoisku: 

Jos olet lukenut ensimmäisen tarinan, huomasit varmaan että Pikämiehellä oli melkein koko ajan jotain luettavaa kädessään. Uudessa seikkailussa selviää, mistä on kyse, kun Postiljooni sujauttaa vaunun oven alta salaperäisen kirjeen.  Sen sisältö saa koko sirkuksen ihan mullin mallin, mutta Epun johdolla sekä uuden ystävän avustuksella sirkuslaiset yrittävät parhaansa mukaan saada tilanteen haltuunsa. Luvassa on kommelluksia ja huima taikajahti!

Albumin voi tilata jo ennakkoon, jolloin Suuret taikajahdit sujahtavat postilaatikoihin saman tien kun 
ne painosta saapuvat 😊

Yhden albumin hinta on 12€ (+postikulut 3€)
Psst: ennakkotilaajille kirjekuoreen sujahtaa mukaan myös Sirkus Rinkeli -aiheinen magneetti. 

Lähetä tilaus, terveiset tai kysymyksiä osoitteeseen 
sirkusrinkeli@gmail.com
 

20.4.2017

Postiljooni


Kun albumi viimeistellään taittoa varten, se tarkistetaan, sivuihin lisätään leikkausvarat ja tehdään muutoksia jos sellaisille nähdään tarvetta. Meille kävi niin, että sivuja oli liikaa, mikä ei yleensä ole ihan pikkujuttu. Jos sarjakuva-albumin sivujakoja lähdetään muuttamaan, se on to-si i-so työ, ruudut ja aukeamat on nimittäin mietitty tarinan kulkua ajatellen just eikä melkein sujuviksi. Onneksi Rinkeli kakkosen sivumäärät saatiin kuriin yksinkertaisella säädöllä: alun leppoisa postiljooni sai luvan mahduttaa pohdiskelunsa kolmen sivun sijasta yhdelle sivulle - ratkaisu, joka korjasi sivumääräongelman, ja sattumoisin toimii paremmin suhteessa tarinaan.   Alku hyvin, kaikki hyvin, siis!

Pääsiäisen aikaan taitto valmistui ja Taikajahti lähetettiin painoon mallikappaleiden tekoa varten.  Kunhan saamme ne käsiimme, täytyy enää valita albumin paperilaatu, mutta sen jälkeen tarvitseekin vain odotella.  Eikä edes kauan!

Postiljooni oli sen verran mukava heppu, että päästämme hänet täällä blogissa pyöräilemään koko kolmen sivun pituudelta, olkoon tämä tämmöinen loppusuoran pikkutiiseri:
(Psst: viimeinen sivu luetaan alhaalta ylöspäin)




11.4.2017

Piirretty on!


Huhheijaa!  Nyt on kuulkaa koko albumi kansia myöten piirretty, ja hyvältä näyttää. Mielettömän tiukka mutta jotenkin tutunoloinen loppukiri - samanmoinen koettiin myös ensimmäisen rinkeliseikkailun kanssa.  Sitä se kevääntulo teettää! Ulkona tosin näyttää siltä, että talvi yrittää vielä kiivaasti tyhjentää lumivarastojaan, mutta me tiedetään kyllä, että nyt on kevät ja saa pörrätä!

Ihan valmiita valmiita ei vielä olla, toki täytyy vielä vähän tarkistaa, varmistaa, muokata ja taittaa. Saada viimeisetkin palaset juuri oikeille paikoille ennen kuin kirja lähtee painoon. Lisäksi riittää vielä suunniteltavaa ja tekemistä sellaisten seikkojen parissa kuin vaikkapa paperilaadun valinta tai kirjan sidontatapa - on tosi kiva päästä vaikuttamaan niihinkin ihan suoraan. Vaikuttaa siltä, että ollaan löydetty hyvin palveleva painotalo!  Postikulujakin pitää selvitellä, (ne ovatkin tainneet taas nousta parin vuoden takaisesta, höh!), ja mitä lie muita suuria maailmanvalloitussuunnitelmia sitten keksitäänkään tehdä. 

Tämä on muikea vaihe. Tarina on valmis kansiin - jotka nekin ovat jo valmiit, mutta vielä on liikkuvia osia...  

Pysytelkäähän kuulolla!

9.4.2017

Kuinka kelvata, osa 2


Ensimmäisen albumin julkaisua seuranneena syksynä tapahtui suuria kun minä ja Anne tapasimme ensimmäistä kertaa. Ohhoh.  Kokonainen rinkelimaailma oli tosiaan luotu pelkän sähköpostin, tekstiviestien ja telepatian avulla.  Kiersimme sarjakuvafestareilla ja viitoimme vähän salaa toisillemme, kun jossain huomattiin Sirkus Rinkeleitä.  Siellä niitä oli, ihan muina sarjiksina kaiken muun jännän seassa! Tuossa vaiheessa toisen rinkeliseikkailun alkukin oli jo olemassa ( sen voi käydä lukemassa tästä>>> ).

Lokakuun kirjamessuilla pääsimme molemmat tallustelemaan ihan muina kirjailijoina nimilaput... no, ei kovin ylpeästi esillä, minä laitoin sen laukun läppään, etten vaikuttaisi liian leuhkalta ja Anne toimi ihan samoin. Oivoi meitä pieniä!  Robustoksen osastolla annoimme ihka oikeat kirjailijahaastikset, joilla oli useita ohikulkijoita ja pari ihan oikeaa kuuntelijaakin. Siskoni (toinen minun kuuntelijoistani) sanoi, että hyvin meni.  Uskon, että itse Agricolakin taputti arkussaan panokselleni suomen lastenkirjallisuudelle.  

Sitten tapahtuikin paljon muuta, uusia sarjakuvia, koulua, vauva...

Rinkelin toisen seikkailun kirjoittaminen eteni pienissä puuskissa vauvan päiväunien aikana, ja viime syksynä siirryttiin piirtämisvaiheeseen. Samalla lähestyimme uusia kustantamoja, mutta olimme vähän hankalassa tilanteessa: kun ensimmäinen kirja oli julkaistu muualla, ei jatko-osan julkaisusta oikein innostuttu. No voihan räkä!  Mikäs nyt eteen?  Täytyyhän kirjalla toki kustantaja olla, muutenhan koko homma on aivan turhaa.

Mutta ei se tietysti ole ihan niin.  Niin paljon kuin kustantajan saaminen nostaakin ehkä kirjan arvostusta, ei se ole mikään automaattinen tie menestykseen tai edes laajempaan tietoisuuteen. Ensimmäisen rinkeliseikkailun kustannussopimus sisälsi kirjan kustantamisen, ei muuta.  Teimme itse pientä markkinointia: koitimme keksiä kenelle kannattaisi ehkä lähettää ilmaiskappaleita tai kuka haluaisi ehkä arvostella uuden lasten sarjakuva-albumin. Sirkus Rinkeli ei varmasti ollut kustantajalle mikään rahasampo, mutta hitsi vieköön, se menestyi pieneksi sarjakuvaksi ihan kivasti!

Annella on pitkä kokemus sarjakuvien julkaisusta, joten hänelle ajatus omakustanteesta on ihan yhtä luonteva kuin mikä tahansa muu tapa saada kirja maailmalle. Ellei halua painaa tuotantoaan tuhansia kappaleita, se on itse asiassa näppärä ratkaisu ja helpompaa kuin luulisi. Tarvitaan vain painotalo ja ISBN-tunnus ja hups, kirja on siinä. Kun painos ei ole valtavan suuri, uskaltaa sijoituksen tehdä.

Mitä enemmän asiaa on mietitty, sitä paremmalta se on alkanut kuulostaa. Kun koko homma on omalla vastuulla, tarkoittaa se myös että kaikki on yksinkertaisempaa.  Mikään ei ole kolmannen osapuolen takana, päätöksiä voi tehdä joustavasti ja nopealla aikataululla ja voimme sinkautella juuri niin monta sähköpostia päivässä kuin jaksamme naputella ilman että tarvitsee miettiä missä kohtaa vaikutamme vähän höpsöiltä. Mehän voidaan suorastaan olla just niin höpsöjä kuin huvittaa, jos päätetään olla omakustantajia. Mikä mahtava ajatus!

Monen lukijan mielikuvissa omakustanne on silti ennen kaikkea jotain, joka ei ole kelvannut oikealle kustantajalle. Niin no, niinhän tässä on vähän käynytkin, mutta se ei tarkoita, että olisi kyseessä epäonnistuminen. Ei tämä nyt niin kuolemanvakava asia ole, sarjisten tekeminen!

Jos ensimmäisen albumin julkaisun aikaan olin hurjan epävarma, hermoilin ja epäilin sen kelpaamista lukijoille, niin tämän toisen kohdalla uskallan olla jo suorastaan iloisen odottava.  Meillä on hauska seikkailu ja tarina jonka toteutuksesta olen ylpeä, enkä malttaisi odottaa että lapset pääsevät sitä lukemaan!

Niin että kuinka sitä sitten kelvataan?

No nythän ei vielä tiedetä miten tämä uusi seikkailu kelpaa teille siellä, mutta itsellemme kelvataan niin hyvin, että meistä taitaa ihan virallisesti olla tulossa höpsöjä omakustantajia!


Kuinka kelvata, osa 1


Ensimmäisen Rinkelialbumin ilmestyminen oli minulle suoraan sanottuna pikkuisen pelottavakin yllätys. Niin paljon kuin olin Sirkus Rinkelin tekemisestä Annen kanssa nauttinutkin, en oikein uskonut, että seikkailu välttämättä näkisi päivänvaloa. Olin kyllä ylpeä tarinasta, hahmoista ja koko siitä maailmasta, joka sivuille oli luotu, mutta silti epävarma, koska olin vain minä. Enhän minä ollut mikään oikea kirjailija, minähän laitan pilkkujakin ihan vääriin väleihin! Varsinkaan en ole mikään sarjakuvailija, kunhan haaveilen... Joku taiteilijatyyppi, minäkö?  Luonteeltani vähän kyllä, harrastuksiltanikin joo, mutta että eikös ne, jotka julkaisee asioita ole kuitenkin vähän parempia? Ammattilaisia.  Semmoisia kuin Anne.  Mitähän tästäkin nyt tulee...

Kun tajusin, että albumi ihan oikeasti julkaistaan, olin vähän tosi hermostunut.  Nythän kaikki pääsisivät näkemään mitä me on tehty.  Nythän kaikki huomaa, että tuo tyyppi on ihan kujalla, luuleeko se, että kuka vaan voi ottaa ja kirjoittaa?  

Mutta olihan se silti enimmäkseen mahtavaa!  Että olin mukana tekemässä jotain, joka sai ISBN-numeron.  Että pian sitä voisi lukea ja katsella kaikki, jotka niin haluaisivat tehdä... Vau!  Eikun sittenkin kääk!

Pari ihmistä kysyi minulta ihmetellen, että kuinka kummassa julkaisusopimus oli saatu? Että miten semmoinen oikein saadaan? Onko sulla jotain suhteita? Vai onko se joku pienkustantamo? Omakustannehan se varmaan vaan oli?  Huomasin, että monella oli sama ajatus kuin itselläni.  Että kirjojen tekeminen ja julkaisu on jollain lailla rajattu salaperäiselle ammattikunnalle, jonka jäseneksi ei noin vain voi alkaa. Että siihen kenties kutsutaan, tai sitten synnytään.  Ei voi kelvata ilman jotain salaista reseptiä.

(Vastauksena tiedusteluihin sanoin, että no me kysyttiin, että kiinnostaisko ja niitä kiinnosti sitten.  Että sillä lailla se kävi).

Kustannussopimuksen saaminen oli toden totta hieno juttu, ensimmäinen signaali minulle siitä, että ehkä sittenkin homma oli mennyt ihan hyvin. Samaa se viestii myös lukijalle, kuluttajalle, sille joka kirjoja hankkii, lainaa ja lukee. Kustantamon nimi kannessa on kuin leima hyväksymisestä: tämä kirja on ookoo.

Sirkus Rinkeli ilmestyi kesän 2015 kynnyksellä Robustoksen kustantamana. Sain tekijäkappaleeni ja Anne omansa, ja koitimme markkinoida sen mitä äkkiä kaksin naisin keksimme ja ehdimme. Kovin suuria liikkeitä ei ollut mahdollista tehdä (edes fyysisesti, sillä pötköttelin puolet kesästä raskauspahoinvoinnin kourissa keittiön sohvalla), mutta saimme silti tarinalle mukavaa palautetta ja enemmän näkyvyyttä kuin olisin osannut arvatakaan.

Toki kirjamarkkinat ovat Suomessa kovin kapeat.  Ihan oikeita kirjakauppoja ei enää löydy joka kaupungista, markettien hyllyille pääsevät vain isoimmat pokkarit eikä pienempiä julkaisuja markkinoida tietystikään samalla volyymillä kuin uusia ilkkaremeksiä, sehän on selvä. Niissä kisoissa lastensarjakuva tekee kuperkeikkaa ihan omassa sarjassaan, sellaisessa, joka ei kaikkia tavoita.  

Mutta tiiättekö mitä?  Meidän kuperkeikat oli hienoja!  Ihan omanlaisiaan, iloisia ja reippaita.
 
Jatkuu...

7.4.2017

Mitä jos? Miksipäs ei!


Kuinkas niitä sarjakuva-albumeita tehdään ja miten ollaan sarjakuvantekijöitä?
No, monella tavalla.  Kukin tyylillään. Sillai ja tällai. 

Kas tässä pari sanaa meidän tyylistä.

Koko Sirkus Rinkelin tarina lähti alunperin liikkeelle huolettomasta ehdotuksesta mitä jos?  Että mitä jos piirrellään vähän ja katsotaan mitä tapahtuu.  No jo vain. Miksipäs ei piirreltäis?  Esittelin Epun, mummun ja papan Annelle ja siitä se sitten lähti.  Ei edes pikkuhiljaa, vaan iloisesti ryöpsähtäen.  Homma eteni fiilispohjalta ja asiat sujuivat kuin itsestään (Paitsi tietysti silloin kun ei sujunut vaan tuli joku jumi eikä mikään edennyt). Hahmoja putkahteli paperille ja tarina muotoutui tyhjästä. Kahden tekijän yhteistyönä tuottama sarjakuva voi siis edetä projektina vaikkapa näin:

"Kato, tässä on tämmöinen tyyppi!"
"Hei, tosi kiva, ja kato, mä piirsin saman!"
"Aattelin, että tässä vois olla tämmönen juttu, ja sitten noin."
"No niin minäkin ajattelin, joo!  Ja miten olis tää sitten?"
"Ootko muuten ajatellut, jos...?"
"Just ajattelin! Mistä arvasit?"
"Telepatiaa!"
"Telepatiaa!"
"Hehe!"

Yhtään en tiedä, mutta voisin kuvitella että vaikkapa Tex Willereitä ei tehdä näin. Sirkus Rinkeliin innostunut työskentelytapa sopi saumattomasti. Kuulostaako kivalta? No sitä se onkin! Kaikkea tehtiin ja ideoitiin yhdessä ja telepaattiset sähköpostit suhahtelivat halki bittiavaruuden. 

Toinen albumi on edennyt samoilla telepaattisilla aalloilla ja sekä innostusta että jumeja on taas koettu, mutta erojakin on.  Tällä kertaa kirjoitin tarinan ensin kokonaan valmiiksi sillä aikaa kun Anne piirsi omaa sarjakuva-albumiaan, jonka jälkeen Anne sitten aloitti Rinkelin piirtämistyön.  Ideoita on vaihdettu edelleen puolin ja toisin, ja telepatia toimii ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta niin vanhat kuin uudetkin hahmot ovat jo täysin Annen näpeissä. 

Jotain ihan uuttakin kakkosalbumissa on.  Ehdotin, että mitä jos kokeiltais värejä, johon Anne totesi, että miksipä ei. Seepian sävyiset sivut vaihtuivat uusiin sävyihin, ja Rinkelin visuaalinen ilme vähän muttui, mutta muuten meno on ihan yhtä höpsöä kuin ennenkin!

Ensimmäisen Annen piirtämän sivun näkeminen oli aika iso juttu. Tuntui jännältä nähdä omat ajatukset paperille piirtyneinä ja kummalta, että ne näyttivät ihan siltä kuin olin kuvitellutkin.  Tai tuntuivat oikeastaan.  Sivujen valmistuessa sama mukava tunne kulkee mukana aina kun näen lisää piirrettyjä aukeamia, ja nyt aletaan lähestyä sellaista kohtaa, ettei enää meinaa pysyä nahoissaan.  Kuten virallinen sivumittarikin kertoo, valmiita sivuja on tällä hetkellä jo 35/40 - ellei jo enemmänkin - ja se on aika huimaa!

Tämä tarkoittaa sitä, että pian on kaikki piirretty, sitten enää taitto ja... huhhei, mitäs sitten? No, pari pikku juttua vielä  :)

Matkan varrella isoin oppimani asia on, että jos joku kysyy mitä jos, siihen toisinaan todellakin kannattaa vastata, että miksipäs ei!

Ja jos kysytään, että mitä jos vähän piirrettäis, niin ei kannata kyllä edes miettiä!

3.4.2017

Oho Hups!



No mitenkäs tässä nyt näin kävi!  Sirkus Rinkeli otti ja vajosi jouluhulinoiden jälkeen syvään talvihorrokseen kysymättä lupia ja kenenkään suunnittelematta.  Voi sentään.  

No, sellaista se kuulkaa joskus on tarinoiden synty.  Asiat eivät suinkaan etene pisteestä aa muihin pisteisiin kovin suoraan, välillä tulee mutkia matkaan tai voihan olla, että suuntakin ehtii muuttua ennen kuin tullaan perille. Joskus on vain istuttava alas ja myönnettävä, että nyt ei etene, ei sitten millään.  Mikäs siinä, silloin tehdään muita projekteja ja keskitytään kehittämään uusia.  Näitä molempia on tapahtunut sillä aikaa kun mitään ei ole tuntunut tapahtuvan. 

Samanlaisia suvantoja koettiin myös ensimmäisen albumin kanssa, ja jo silloin päätettiin, että tarina ottaa aikaa sen verran kuin se sitä haluaa ottaa.  Meillä ei ollut lukkoon lyötyä deadlinea, ei minkäänlaista pakkoa ylittää tielle tömpsähtäneitä tukkeita hätäillen.  Silloin tällöin kävi niin, että kun aikansa antoi asian olla, tientuke kyllästyi ja häipyi tiehensä ja tarina pääsi taas eteenpäin.  

Aika lailla samoja polkuja on menty kakkosalbuminkin kanssa. Kaikki valmistuu ajallaan, ja kun meneillään on monta muutakin asiaa, niin tekemistä aina löytyy!

Facebookissa ja instagrammissa Sirkus Rinkeliä seuraavat ovatkin jo huomanneet, että talviunet on nyt nukuttu.  Anne on piirtänyt uusia sivuja sellaista tahtia, että ei voi taas kuin ihmetellä.  Siinä on sellainen piirtämiskone, ettei toista!  Uusia suunnitelmia on laitettu alulle, nykyisiä päivitetty ja pähkäilty, ja kaikki tuntuu taas juuri niin mukavan kutkuttavalle kuin kuuluukin.  

Tänä päivänä on saavutettu sellainen etappi, että puhtaaksipiirrettävänä on enää kymmenen sivua ja kannet, se tuntuu melkoiselta kuukausien hiljaiselon jälkeen! Hurraat ovat siis paikallaan!

Mikäli siellä pääkaupunkiseudulla leijuu epämääräinen savupilvi, se lienee peräisin Annen piirrustuspöydältä.  Minä yritän täällä pohjoisempana pysyä kyydissä mukana ja herätellä kevättäkin vähän katsomaan kalenteria.  Eihän tässä nyt enää malttaisi odotella sitäkään!

PS. Jos ette vielä seuraa Rinkelin istaa tai Facea, niin klik klik, hypätkää mukaan!