21.4.2017

Suuri taikajahti!



Suuren taikajahdin mallikappaleet tulivat painosta eilen.  Eri laatuiset paperit on verrattu ja päädytty paksuimpaan vaihtoehtoon, muut strategiset mitat ovatkin näkyvissä tuossa yllä.  Albumi on B5 kokoinen, eli suomennettuna akuankkakokoa, mutta paperi on siis paksumpaa ja kannet kartonkia. 

Mikä tärkeintä, albumit on jo koeluettu viiden 5-14 vuotiaan lapsen toimesta.  Palautteena ollaan saatu viisi peukkua (huh!), ja itse ollaan tietysti ihan kauhean innostuneita ja ylpeitä niin kuin vain sarjisäidit voi omasta albumistaan olla.

Tämähän tarkoittaa siis sitä, että Taikajahti on nyt virallisesti painossa ja ilmestyy sieltä kaikkien luettaviksi toukokuun alussa (päivämäärä tarkentuu myöhemmin).  Sehän on ihan pian!  Siispä seuraa tietoisku: 

Jos olet lukenut ensimmäisen tarinan, huomasit varmaan että Pikämiehellä oli melkein koko ajan jotain luettavaa kädessään. Uudessa seikkailussa selviää, mistä on kyse, kun Postiljooni sujauttaa vaunun oven alta salaperäisen kirjeen.  Sen sisältö saa koko sirkuksen ihan mullin mallin, mutta Epun johdolla sekä uuden ystävän avustuksella sirkuslaiset yrittävät parhaansa mukaan saada tilanteen haltuunsa. Luvassa on kommelluksia ja huima taikajahti!

Albumin voi tilata jo ennakkoon, jolloin Suuret taikajahdit sujahtavat postilaatikoihin saman tien kun 
ne painosta saapuvat 😊

Yhden albumin hinta on 12€ (+postikulut 3€)
Psst: ennakkotilaajille kirjekuoreen sujahtaa mukaan myös Sirkus Rinkeli -aiheinen magneetti. 

Lähetä tilaus, terveiset tai kysymyksiä osoitteeseen 
sirkusrinkeli@gmail.com
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti